Digitalisaatio kansalaisille

Digitalisaatiota puidaan medioissa yleensä yhteiskunnan, yritysten tai talouden näkökulmasta, mutta tavallisen kansalaisen, työntekijän ja kuluttajan kokema digitalisaatio jää usein edellä mainittujen jalkoihin. Koiranen, Räsänen ja Södergård analysoivat kuitenkin artikkelissaan (2016) ”Mitä digitalisaatio on tarkoittanut kansalaisen näkökulmasta” sitä, miten muuttunut toimintaympäristö vaikuttaa tavallisten pulliaisten elämään. Tavallisten kansalaisten elämää arvioidaan tutkimuksessa verrattain vähän, vaikka loppujen lopuksi olemme kaikki sidoksistamme huolimatta yksilöitä. Kukaan ei identifioi itseään automekaanikoksi, toimitusjohtajaksi tai presidentiksi – vaan ihmiseksi.

Koiranen et al. (2016) mukaan teknologian kehittyessä erilaiset palvelut ovat siirtyneet yhä voimakkaammin sähköisiin kanaviin. Internet alkoi yleistyä Suomessa 1990-luvun puolivälin jälkeen, jolloin myös eri palveluntarjoajat alkoivat kehitellä omia sähköisiä palveluratkaisujaan. Myöhemmin digitalisaatiota ovat kiihdyttäneet mobiili-internetin sekä sosiaalisen internetin kehittyminen, mikä on tullut mahdolliseksi nopeampien tietokoneiden ja internetyhteyksien kehittymisen myötä. Uuden teknologian käytön yleistyminen tarjoaa hyvät mahdollisuudet eri väestöryhmien välisten kulutuskäytäntöjen muotoutumisen ja kehittymisen erojen tarkastelulle. Digitalisaatio on kieltämättä parantanut kansalaisten viestintä-, vaikutus- ja tiedonsaanninmahdollisuuksia. Toisaalta internetin ulkopuolelle jääneiden palvelunsaantimahdollisuudet ovat heikentyneet, koska yritykset ja julkinen sektori panostavat tällä hetkellä vahvasti uusiin sähköisiin palvelukanaviin ja karsii samalla perinteisiä palvelumuotoja.

Kuva täältä.

Edelliseen voidaan todeta, että ihmisten kaikenkarvaisuus vaikuttaa auttamatta siihen, miten digitalisaatioon sopeudutaan ja minkälaisia hyötyjä tai haittoja se tuo mukanaan. On itsestäänselvyys, että elämänsä internetin ja älylaitteiden varassa kasvanut milleniaali ja 90-vuotias puolidementikko eivät saa digitalisaatiolta samoja asioita. Voidaan sanoa, että digitaaliteknologia ei ole enää useimmille sosiaalisen kanssakäymisen tai työ- ja vapaa-ajan erillinen osa-alue. Se on pikemminkin olennainen arkielämän ulottuvuus, joka yhdistää arkielämän eri toimintoja. Miten kuitenkin käy vanhaksi kallellaan olevan väestörakenteen iäkkäämmälle edustajalle, joka kävisi edelleen mielellään pankissa maksamassa laskunsa ja lähettäisi kirjeen WhatsApp-viestin sijaan? Luontoko heidät korjaa?

Koiranen et al. (2016) muistuttavatkin, että uusi teknologia edellyttää kansalaisilta jatkuvaa uusien asioiden omaksumista. On todennäköistä, ettei esimerkiksi siirtyminen pankki- ja luottokorteista älypuhelinmaksuihin toteudu kaikissa väestöryhmissä yhtä helposti. Toisaalta on myös muistettava, että vanhuksemme ovat aina tarvinneet apua. Nykyään onkin helppoa tarjota apua, kun pankkiasioinnin voi hoitaa päivän jonottamisen konttorissa sijaan muutamalla ”swipella” älypuhelimen näytöllä. Kiteyttäen voidaan sanoa, että digitalisaatio tuo kansalaisille sekä hyvää että huonoa – ihmisestä riippuen eriävässä suhteessa. Tulevaisuus on kuitenkin nyt.

 

Lähteet

https://www.labour.fi/ty/tylehti/ty/ty32016/ty32016pdf/ty32016KoiranenRasanenSodergord.pdf